Wednesday, 1 August 2012

pari päivää helsinkiä

j ytfwreuaki
Pakko oli napsasta kuva lintsin vessassa kun ne oli niiiiin söpöt!
psdl
Eilen illalla kotiuduin tyttöjen kanssa helsingistä, eihän me sielää kauemmin kuin 2päivää ehditty oleen mut kyllä silti kerettiin paljon tekeen kaikkee. Lähettiin siis maanantai aamuna ja oltiin varattu päivä shoppailemiselle, käytiin aluks heittään tavarat hotellille. Heti kauppojen aukeamisen jälkeen lähettiin kierteleen. Mua ärsyttää ihan sairaasti, kun varmaan 5 kertaa oon käynyt aina kyseleen niitä Cheap Mondayn kangaskasseja Weekdaysta mutta aina kun mä meen niin ne on loppu.. Onneks muutamia kivoja juttuja tarttu myös kotiin vietäväksi. Iltapäivällä lähettiin metsästään Ben&Jerry's kahvilaa jossa sitten vedettiin nassut täyteen jätskiä. Jatkettiin päivän paistattelua parissa muussa paikassa. Illallemmalla alko jo nälkä painaan ja kipastiin viemään ostokset hotellille ja suunnattiin Vapianoon syömään, kun kaikki sitä on aina niin kehunut. Kerta oli mulla eka kun kävin siellä syömässä ja tykkäsin kovasti! Masut täynnä hyvää ruokaa käveltiin viel töölön lahdelle katteleen auringon laskua. Hyvä päivä oli takanapäin ja mentiin hotellille nukkumaan. Hiukan vähäisillä yöunilla kuitenkin reippaasti lähdettiin aamulla kohden keskustaa vielä pikku ostoksia tehden. suunnattiin nokat kohti lintsiä jossa se päivä arvatenkin kului nopsaan. Mun tuurilla edellispäivänä oli loppunut akku ja sain napsittua vaan ihan pari melko huonoa kuvaa lintsiltä... Illalla sitten kohden Tamperetta... sieltä ajateltuna etoi koko ajatus Tampereesta, miks tää on niin tylsä? Olis niin kiva asua helsingissä....
-Kira

30 comments:

  1. näin teijät eile forumissa, ku kävelitte miua vastaa ! oisin halunnu moikata, mut ei rohkeus riittäny.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. hahaa vooi ei :D:DD no olisit vaa tullu ;-D

      Delete
  2. Olitteko neljästään vai oliko teil jonku vanhempi mukana :) ?

    ReplyDelete
  3. Mä oon just Tampereella ja oon ihan rakastunu tähän! ♥ :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. :DD vaikee kuvitella ite! tää on niin tylsä paikka että huhhuh...

      Delete
  4. Ihania kuvia, ootte söpöjä! :)


    xx Cecilia,
    http://guabk.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  5. tää tampere alkaa tosiaa käymää jo vähä tylsäks...:---D ois iha jees päästä hesaa! mut ihania kuvia ja nättejä ootte! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. joooo ai vähän tylsäks xd! kitoskitos ite oot nätskä♥

      Delete
  6. haha mä haluisin asua edes tampereella :-D
    tän tuppukylän voittaa melki mikä vaan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. :DD noooh mut eihän se akaa oo kaukana tampereesta! pääseehän tänne helposti vaikka junalla ;-)

      Delete
  7. haha, ite oon taas asunu koko ikäni helsingin keskustassa nii alkaa jo tulee korvist ulos koko paikka ku samat maisemat joka päivä! niin se taitaa mennä että aina se oma paikkakunta alkaa maistuu puulta ja haluais muuttaa muualle mut kyl silti sanon et oon tyytyväinen et asun täällä. jos olisin asunu aina vaikka just tampereella nii ajattelisin siitäkin näin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hhahaa samat on fiilikset tänkin ruudun takana, itekin oon asunu treella koko ikäni... ja tää on niiiin koluttu läpi...xd

      Delete
  8. itekki oon menos hesaan ny viikonloppuna ja aattelin käydä ostaan semmosen cheap mondayn kangaskassin mut pitää ny toivoo ettei ne oo loppu... :( ja ihania kuvia! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! ja niitä eeip välttii sit sielä oo :DD

      Delete
  9. hei ethän sä voi hesaan haluta asuun ku mä oon täällä ?!? :----D eivaa mut asu ny tääl vielä hetki jookos <3 mä voin sit muuttaa sunkaa !! XD

    ReplyDelete
    Replies
    1. xDDD no me muutetaa si yhes! ---> ja kallioooon mennää hikettää!♥

      Delete
  10. mistä toi hame on? näyttää niin söpölle, että itellekki kelpais tollanen:-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hame on ginatricosta :DD ja oon kans ihan in love!♥

      Delete
  11. Kaunis olet ! ((: <3
    Tampere on mun mielestä just tosi kiva kaupunki! (: Ei sen puoleen, että mieluusti asuisin Helsingissäkin... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos♥ hahaa no olis se tampere munki mielestä kiva jos nyt vasta sinne muuttaisin :--D

      Delete
  12. ihana toi kultainen kaulakoru? onks oma vai kaverin? mistä? wanna-wanna-wanna ;DDD (ihan ku ittellä ei ois tarpeeks kamaa, kuten tänään kirppistelyssä huomattiin xD)

    ReplyDelete
    Replies
    1. oma on!!! ja h&m ostin (helsingistä) toi oli just sellanen rakkautta ensisilmäyksellä, toi osu silmiin ja heti muutaman sekunnin kuluttua tajusin et olinki jo kassalla :D hahaa no aina yks kaulakoru mahtuu joukkoon ;)

      Delete
    2. >>>> hennesiin siis matkani käy >>>>>

      Delete