Shoppailun ohella istuskeltiin kahviloissa, joita mä myös toisaalta odotin sillä ne on ihan toista laatua kuin nää Suomen... Käytiin kumpanakin päivänä lounastamassa samassa kahvilassa, jossa oli ihan törkeen hyvät salaatit!
Illalla päätettiin kävellä vielä Södermalmin kaupat kiertäen koukaten hotellille jalat ihan muusina mentiin vielä meijän hotellin vieressä sijaitsevaan Vapianoon syömään.
Seuraava päivä eli eilinen menikin aika samoissa merkeissä, aloitettiin meijän aamu ihana hotelliaamiaisen kera josta olikin hyvä jatkaa kaupoille. Eilinen olikin ihanan rento kun kierreltiin vielä uudelleen joitain kauppoja mistä oli jäänyt joku vaate vielä mietityttämään. Loppu päivä kuluikin ihan hujauksessa nauttien Tukholman tunnelmasta. Illalla olikin aika lähteä kohti laivaa ja takaisin tänne jo hieman talviseen koti Suomeen!
//Taas täällä, lammikon toiselta puolen takaisin Suomessa. Palailtiin tänä aamuna muutaman päivän pituiselta Tukholma visiitiltä, josta tämä postaus koostuukin. Nyt jo on sellaset fiilikset et olis tehnyt mielli jäädä paljon pidemmäksi aikaakin. Tykkään tosi paljon Tukholmasta koska se on jotenkin tosi kaunis kaupunki ja voisinkin kuvitella että jossain kohtaa elämää tuun siellä asumaankin! Kaikki tuntui olevan niin avoimia ja iloisia et se tarttu oikeen itseenkin. Niin ja pakko mainita vielä ihmisten tyylit!! Olisin voinut vaikka yhden päivän istua jossain kahvilassa bongaillen kaikkia upeita tyylitaitaitureita. Sain ties kuinka monta uutta vaateyhdistelmä ideaa tuolta reissulta!
Pääasiassa lähdin etsimään takkia, minkä vihdoin ja viimein löysinkin.Takki taitaakin vilahtaa tossa yhdessä kuvassa! Muita ostoksia tuun esittelemään vielä loman aikana, joten pysykää kuulolla!
♥Kira
Tosi kiva postaus!:) Itekkin rakastan Tukholmaa ja käydään siellä melkeinpä joka kesä!:)
ReplyDeleteKiitos paljon! Joo siitä pitäiski melkein tehdä sellanen ''kerran vuodessa'' juttu :--)
DeleteAivan ihania kuvia, varsinki tuo eka on ihan huikee! ja upee mimmi olet :-)
ReplyDeleteKiitokset!! :)
Deleteihania kuvia! varsinkin toi eka on ihan super hieno! :) tukholma on niin ihana, en malta oottaa vähän ajan päästä olevaa reissua sinne :)
ReplyDeleteKiitos! Oi ei uskon ton, odottaminen on niini vaikeeta! :--DDD
DeleteUpeita kuvia ja tosi kivan näköinen toi sun takki! :)
ReplyDeleteKiitos paljon! :--)
Deleteihania kuvia ! onks ruotsin bikbokissa ihan samanlaiset hinnat ku suomessa? :)
ReplyDeletehttp://nelliuu.blogspot.fi
Kiitos paljon! Juu hinnat on suunnilleen samat! :-)
Deletetoi tokan kuvan takki on ihana!! ♥ ja kivoja kuvia muutenkin :--)
ReplyDelete♥Kiitos paljon!! :)
DeleteAivan ihania kuvia! Ja toi takki on iha täydellinen :o
ReplyDeleteKiitos Sonja! :)
DeleteWow upeita kuvia! :O
ReplyDeleteHah kiitos paljon! :)
DeleteEli siis onks toi sun äiti kenen kanssa olit reissussa?:)
ReplyDeleteEeei toi on mun serkku XD mut oli äitikin mukana! :)
DeleteMistä toi takki on tossa tokassa kuvassa?
ReplyDeleteSe on Zarasta, ylläri :--DDD
DeleteNiin ihania kuvia!! Mäkin haluan lomailemana Tukholmaan! :)
ReplyDeleteKiitos paljon! haha juu uskon, koska mäkin haluun jo takasin!
DeleteIhania kuvia ja sä oot ollut taas niin tyylikkäänä liikkeellä! :)
ReplyDeleteHahaa kiitos paljonpaljon! :)
Deletewauu ihania asuja!! tosi kivoja kuvia muutenki :)
ReplyDeleteKiitos paljon!! :))
Deletevaautsi kun ihania kuvia! :)
ReplyDeleteThaanks!! :))
DeleteWau, oot ollut kyllä todella upeana!:) ja ihania kuvia
ReplyDeleteKiitos paljon Linda! :)
Delete