Huomenna lähtee sitten vihon viimeinen jakso käyntiin, ihan hullua. Vähän oikeen harmittaa myöntää se, että parina viimeviikkona blogi kuoli aivan kokonaa. Koeviikon ohella ei sitä aikaa kyllä ollut yhtään enempää ja nyt viimepäivinä postaamisen kynnys nousi aina vain isommaksi. Muutenkin viimeiset kaks viikkoa olivat älyttömän stressaavia ja raskaita mulle. Sain aikaseks nyt kuitenkin tulla herättämään blogin taas eloon ja postailemaan muutenkin selvästi keväisemmissä maisemissa!
Onneksi on nyt fiilikset korkeella, sillä toi raskas koeviikko on nyt takanapäin ja vihdoin saa hiukan levähtää ja nukkua kauheita univelkoja pois.
Otsikon mukaisesti päätin nyt toteuttaa pienen loppukirin ennen kesää ja ottaa kiinni vanhan saliaikataulun. Myös alkoi ehdoton herkkulakko, karkkilakossa kun oon nyt vuoden alusta pysynyt, koitan jättää nyt ne muutkin herkut pois. Haha, ainakin mulla tulee kunnon ''terveellinen elämä'' ajatus aina koeviikon jälkeen, jolloin ei salille pääse ja kirjojen parissa mä puoliks asustan keittiössä.
Viimeinen jakso on nyt vähän löysempi, joten saa taas vähän enemmän aikaa blogille. Toki tässä keväällä on hirveän paljon kaikkea muuta, kuten se muutto josta puhuin!
Mutta palaillaampa piakkoin!
-Kira
Tosi kiva kun palasit taas bloggailun pariin :--)))
ReplyDelete♥ itekkin oon ihan täpinöissäni! :)
Deletemillä muokkailet sun kuviin tekstejä? :)
ReplyDeleteMuokkaan ne iPiccyllä netissä! :-)
Delete♥ Kiitos paljon! :)
ReplyDeleteNäyttääpä hyvälle toi salaatti :-)♥
ReplyDeletehaha hyvää olikin! ♥
DeleteKuin monta kertaa viikossa käyt salilla ja miten oot jaotellu lihakset eri treenipäiviin? :-) tästä aiheesta ois kiva saada joskus postaustakin. Mut tosi kiva kun palasit taas bloggaileen, alko tulla ikävä jo sun juttujas!! :-)
ReplyDeleteKäyn tavallisesti 5-6x viikossa, jos kerkeän 6 kertaa käymään teen vikana päivänä yleensä rennomman treenin. Lihakset koitan jaotella sillain, että teen kaksi lihasryhmää kerrallaan esim jalat/vatsat. Jos käyn taas tunnilla, tykkään tehdä fiiliksen mukaan yhen ryhmän, esim ojentajat. En oo asettanut tiettyjä päiviä tietyille lihaksille, vaan koitan viikon alussa vähän suunnitella tulevaa treeniviikkoa. Keväisin tykkään alkaa vähän harventamaan salillakäyntiä, nyt tähtään siihen 4x viikossa, koska tykkään juosta tosi paljon. Lenkeillä pyrin käymään viikossa 2x. yleensä 7-11km :--) Koitan ottaa itseeni nyt niskasta ja tehdä aiheesta ihan oman postauksenkin jossa pystyn vähän tarkemmin selittämään :--)
Deletevoi että! mm näyttää niin hyvältä :)♥
ReplyDeleteHahaa oli kyllä hyvää! ♥
DeleteIhmettelinkin vähän kun ei ollu kuulunu susta mitään :(( mut hyvä että oot taas back!! Ja millaisia numeroita tuli koeviikon kokeista?:)
ReplyDeleteJeeees ihanaa taas ollaa täällä blogimaailmassa! ;-) Noooh.... ei tosiaan mennyt tää koeviikko ihan putkeen, johtuen ehkä tosta väsymyksestäkin.. XD mutta reaaleista 8-9 ja kielet sitten hiukan huonommin... :-DDDD
Deleteoho millon ja mihin oot muuttamassa? muutatko omaan kämppääm vai? mennyt ohi kokonaan :D
ReplyDelete