Friday 30 October 2015

COPENHAGEN PHOTODIARY


köpis8

Väsynyt, mutta onnellinen onnellinen matkustaja. Kyseiset sanat kuvaavat hyvin fiilistä palattuani Kööpenhaminan lomamatkaltani. Reissun päälle lähdin tällä kertaa hyvien ystävieni Liljan ja Petran kanssa. Vastassa meitä paikan päällä oli odottamassa vanha ystäväni ja mitä mahtavin paikallinen opas Magnus. Kööpenhamina oli matkakohteena minulle täysin uusi, joten paikallisen vinkit olivat kultaakin kalliimpia. Uuteen matkakohteeseen lähtiessäni taiteen -ja kulttuurin moni-innostujana selvitän usein itse mielenkiintoisimmat näyttelyt ja tunnetuimmat taidegalleriat etukäteen. Uskon kuitenkin, että kaupunkien todelliset helmet löytyvät parhaiten luottamalla paikallisiin oppaisiin. Onnekseni minulla on monia ystäviä useissa eri maissa, mutta mikäli matkustan uuteen kohteeseen yksiin etsin monesti paikallisia ystäviä esimerkiksi eri Facebook-ryhmien kautta.  

Kööpenhamina osoittautui monipuoliseksi ja varmasti Pohjoismaiden värikkäimmäksi pääkaupungiksi. Kaupungin monipuolinen arkkitehtuuri takasi, että katseltavaa ja ihmeteltävää kaupungissa riitti yllin kyllin. Kaupungin ilmettä värittivät myös maailman yksi vanhimmista huvipuistoista, sekä boheemi vapaakaupunki Christiania. Nyhavn-sataman väriloisto lumosi minut täysin. Karamellitalot suklaakattoineen olivat ehdottomasti henkilökohtainen suosikkinähtävyys kaupungissa. Satama-alueen ensimmäiset talot ovat rakennettu 1600-luvun loppupuolella, talojen vanha historia ja tunnelma leijuivat ilmassa ja pysähdyimme muutamaksi tunniksi nauttimaan tunnelmasta ja lounaasta ihastuttavan Nyhavn 17 -nimisen ravintolan terassille. 

köpis15köpis9


köpis0köpis2köpis3

LIIKKUMINEN

Reissun toisena päivänä vuokrasimme pyörät. Tämä oli luultavasti reissun paras päätös, sillä paikallisten seassa pyöräillessä pääsimme kaupungin rytmiin kiinni aivan erilaisella tavalla. Löysimme sattumalta kauniita kujia ja valokuvauskohteita ja edelliseen päivän pitkän kävelyn jälkeen olo oli huomattavasti virkeämpi kun pääsimme tutkimaan matkaa pyörän selässä.  Pyörävuokraamoita löytyi lähes joka kadun kulmassa, joten fillarin vuokraaminen on hyvin näppärää. 


köpis5

 5x KOE & SYÖ KÖPIKSESSÄ

Kuten aiempienkin reissupostausten yhteydessä, haluan jälleen jakaa vinkkini ja suosikkipaikkani teille hyvät lukijat. 


1. RAMEN TO BÍIRU - Enghavevej 58, 1967 Kööpenhamina
Japanilaishenkisessä Ramen to Bíiru -nimisessä ravintolassa oli aivan tajuttoman maukkaat ramenit. Plussa pointsit vielä sisustuksesta. Sisään astuessani ensimmäinen ajatukseni oli: '' Hetkinen olemmeko nyt Kööpenhaminassa vai Tokiossa?''. 

2. EPISODE - Larsbjørnsstræede 8, 1454 Kööpenhamina
Yksi suosikki Vintage-ketjuistani löytyy myös Köpiksestä. Myymälästä löytyy laaja-valikoima streetstyle-henkisiä asusteita ja vaatteita. 

3. ATELIER SEPTEMBER - Gothersgade 30, 1123 Kööpenhamina
Hip & Cool. Atelier September on taatusti yksi Köpiksen hipsterileimaa ylläpitävistä kahviloista. Tiskillä odottelee tyylikkäät baristat jotka ottivat meidät iloisesti vastaan. Kahvilan trendikästä asiakaskuntaa ja heidän kekseliäitä asujaan olisin jäänyt salaa vilkuilemaan mielelläni pidemmäksikin aikaa. 

4. SONNY - Rådhusstræede 5, 1466 Kööpenhamina
Keskeisellä sijainnilla olevaa kahvilaa ei turhaan kehuta yhdeksi Kööpenhaminan parhaista -  herkullinen aamiainen vie varmasti kielen mennessään. Ihastuttavassa Sonnyssä join myös reissun parhaan Flat Whiten. 

5. ØSTERBRO 
Kulttuuria, design & second-hand myymälöitä.  Alueella sijaitsee muun muassa mielenkiintoinen Den Frie Centre Contemporary Art -nykytaiteenmuseo, kuin myös Kööpenhaminan kuuluisin patsas: Pieni Merenneito. 

xx. Kira



Friday 16 October 2015

AUTUMN WISHLIST

PH3
Tumman vihreää neuletta, pörrötakkia, kenkiä.. Kelpuuttaisin erittäin mielelläni.Ylipolven saappaat, mieluusti vaikkapa pienellä korolla. Upeen näköiset hyvin yhdisteltynä asuihin. Chloen laukku, useampikin malli kelapisi paremmin kuin hyvin, näitä taidan kuitenkin vain ihailla ruudun toiselta puolen. Mokkanahka hameet, näitä mulla onkin kaapissa jo parikin kappaletta. Nyt pitäisi vain keksiä ratkaisuja miten käyttää niitä pakkasella.
ph2
Kokoharmaat asut, näitä on nähty jo kesällä ja näköjään trendi jatkaa matkaansa myös talven lähestyessä. Pakkaa voisi sekoittaa vielä siten, että koko asu on villaa, tai neuloskangasta. Turbaania oon etsinyt tuloksetta kaksi, ellen kolmekin vuotta. Toivottavasti tänä vuonna onnistaisi, tai joudun taiteilemaan itse sen.. Mokkanahka kengät halajaisin vielä talveksi, tottakai olisi kiva ostaa joku klassinen malli, joka kestäisi monta vuotta. Poola Katarynan Nycteridae-korvakorut, haluan, haluan! Muutenkin isoja statement korviksia on alkanut taas näkyä kaupoissa enemmän, jippii!PH1
Bombertakit. Sisäkäyttöön kevyemmät versiot ja paksummat toppatakki tyyliset talvibomberit ulkokäyttöön, kyllä kiitos. New Balance kengät oli tarkoitus ostaa jo syksyä ajatellen, alan vähän kyllästyä Adidaksiin ja Nikeihin. Nyt näyttää kuitenkin siltä että ostos jää odottamaan kevättä varten ja keskityn enemmän talviasusteisiin. Sandqvistin reppu, melko uusi merkki mulle. Selailin kesässä skandinaavimerkkejä (kai se on tollain..) ja löysin kyseisen ruotsalaismerkin. Tosi kivan urbaaneja ja käytännöllisiä reppuja ja laukkuja!

//KIRA

Tuesday 13 October 2015

ALL BLACK


blk3bkl2bck1 SHIRT / CUBUS
SUNGLASSES / BERSHKA
SHOES / ZARA
BACKBAG / PULL&BEAR
PANTS / GERRY WEBER

Outoa huomata kuinka tyyli muuttuu. Vaikkapa vuosi sitten mun asut ei ikinä olleet kokomustia. Nykyisin tämmöisiä ''hautajaispäiviä'' on yhä vain enemmän, on kiva pukeutua kokomustaan, tai kokovalkoiseen. Asu on eiliseltä niin sanottu kaupunkipäiväasu, tottakai takin kanssa. Kuten vanhat lukijat varmasti tietää, oon intohimoinen kahvittelija, tykkään yksinkin istuskella kahviloissa. Eilen menin sitten tekeen vähän rästiin jääneitä kouluhommia moneksi tunniksi kahvikupposen äärelle. 
En muistanutkaan sitä fiilistä ilmojen kylmetessä kun koittaa ottaa asukuvia. Nopeasti takki pois (miettien palmuja, lämpöä ja vähän vielä palmuja) ja sitten pikaisia räpsyjä paljon.

-Kira

Monday 12 October 2015

VAIVATON LÖYDÖS

ja4ja5ja2ja3ja1
----------------------------------
JACKET/ ZARA
SHOES/ ZARA
SOCKS / MONKI
SHIRT / H&M
PANTS / ZARA
-----------------------------------
Uskon että monet taistelevat aina tähän aikaan vuodesta, sillä kyseessä on tuskaisa talvitakin etsintä. Mulla on ainakin joka vuosi sama hikinen taistelu, useita tunteja kuluu selaillessa nettikauppoja pohtien sattuuko kyseessä olemaan lämmin ja oikean kokoinen takki, puhumattakaan kauppojen koluamisesta. Mun mielestä talvitakkiin tulee panostaa, onhan se kuitenkin talvisin jokaisen suomalaisen yksi eniten käytetyistä vaatteista.
Tänä vuonna aloitin tämän talvitakin metsästyksen ajoissa. Pari vuotta oon kuolannut Acnen shearling takkia, tietäen että siihen mulla ei valitettavasti ole varaa. Muutenkin pidän talvitakkibudjetin yleensä siinä sadan euron tienoilla, koska mun maku muuttuu yleensä niin nopeasti ettei välttämättä viimevuoden talvitakki olekaan enää mieleinen. Ihaillessani oon toki törmännyt samantapaisiin takkeihin, pari vuotta sitten muunmuassa H&M:llä. Talvitakkien kohdalla en kuitenkaan luota H&M:n takkien laatuun saatika lämpimyyteen, joten takki jäi silloin kauppaan. Alkusyksystä selailin Zaran sivuja, sillä oon tykännyt kyseisen kaupan takeista hinta-laatusuhteen ansioista. Silmiin osui sitten tämä täydellinen Acnen takkia muistuttava yksilö. Seuraavalla viikolla ryntäsinkin Helsinkiin toivoen löytäväni takin, noh lopputarina näkyykin kuvista. Fiilis mitä mahtavin, nyt tuntuu että oon valmis virallisesti talveen koska oon saanut haalittua ihan mukavan takkivaraston erilaisia takkeja, jippii!
Samalla reissulla tarttui mukaan nuo Zaran uudet kengät. Oon pikkuhiljaa taas aloitellut totuttelemaan korkoihin, tavallisesti talsin täysin korottomilla kengillä pituuteni takia.
Pakko vielä mainita kuinka pienetkin teot ja asiat ilahduttavat yllättävän paljon, nyt on nimittäin taas se aika vuodesta kun kiinnitetään Roosa nauha rintaan. Tykkään tämän vuoden nauhasta, se on vielä tosi kivan näköinen takissa kuin takissa, haha.
-Kira