Saturday, 15 September 2012

Lapin matka

kiran3 eypuwkiran2tkiran1oi
Huh! Lapin matkasta selvitty, palasin siis eilen viikon luokkaretkeltä lapista. Tämä oli siis syy postailemattomuuteen. Viime perjantaina-lauantai yönä lähdettiin käppäilemään Liljan kanssa koulun pihalle venaileen bussia. Saavuttiin luokan kanssa myöhään illalla Saariselän lähelle sellaseen mökkiin. Bussi matkan varrella pysähdyttiin eri ruokapaikoissa ja korvatunturilla, joulupukki oli valitettavasti lähtenyt 10minuuttia aikasemmin kun me tultiin. Seuraavana päivänä herättin (vielä) ihanan lämpimästä sängystä ja käytiin huuhtomassa kultaa, löysinkin muutaman hipun! Meijän jaettiin kahteen eri ryhmään ja alotettiin sunnuntaina vaeltaminen, vaellettiin siis neljä päivää jotka oli kyllä tosi kivoja mutta osaks ihan kamalaa..Ekana iltana fiilikset oli vielä ihan ok mutta jos olisin arvannu mitä seuraavasta yöstä tulee niin ei kyllä olis ollutkaan. Keskellä yötä heräsin kuset housussa kun alko kuuluun susien ulvontaa ihan meijän leirin lähellä! Siinä se eka yö sitte menikin, ihan jäässä ja peläten et ne sudet tulee syömään mut. Seuraavat päivät olikin sitten täynnä vaeltamista ja kiroomista miks ikinä lähin lappiin. No okei oli matka ihan kiva kokonaisuudessaan ja en skippaisi mutta en kyllä lähtis uudelleenkaan... Nähtiin myös revontulia ja erilaisia eläimiä.  Kävin uimassa kaks kertaa jäätävässä vedessä jonka seurauksena mulla oli ja on edelleenkin karmee flunssa..  Noin 40km kun sitä yli noin 20 kiloista rinkkaa kantoi niin kuntokin onneks kohosi, tosin mun selkä on täynnä mustelmia, jaloissa on varmaan sata haavaa ja miljoona rakkoa..  Yks asia tästä matkasta jäi kyllä hyvin pinnalle, en enään ikinä tuu syömään yhtäkään pussi ruokaa hyi!
Tässä siis joitakin kohokohtia ja ei niin kohokohtiakin tiivistettynä. Kuviä nyt päätin tiivistää hiukan mutta etteköhän saa jotain irti noistakin!
-Kira

25 comments:

  1. Vautsi toi viiminen kuva! ♥ Ja kuulosti kivalta reissulta, tosin toi susihomma oli aika jäätävä. :D Hyhhyh, keskellä yötä vielä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos!♥ Joo oli vähän pelottavaa :DDD

      Delete
  2. wautsi mitä kuvia !! mii laik :)

    ReplyDelete
  3. superihania kuvia:)<3 t.karo

    ReplyDelete
  4. ihanaa kyl oli<3 :D ainakin välillä:) ja hei enskesänä sinne yyterii!

    ReplyDelete
  5. hui toi kuva jos istut kalliol :-o pelottava :_D

    ReplyDelete
  6. tosi kiva blogi! :) Käy stekkaa munki blogi ja liity vaikka lukijaksi jos tykkäsit, kommentitin on enemmän kuin tervetulleita! :)

    www.mydreamwordll.blogspot.com
    www.mydreamwordll.blogspot.com
    www.mydreamwordll.blogspot.com

    ReplyDelete
  7. 'korvatunturilla' voi luoja kävitte kyllä rovaniemellä , se ei oo mikää korvatunturi :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. njooo okeei :DD mut monet varmaan tajus pointin :)?

      Delete
  8. Replies
    1. Sielä oli paljon sellasia mummo vaelluksia, mennään sinne sitte mummoina yhessä ;)?

      Delete
  9. Upeita kuvia sulla!!! :)

    ReplyDelete
  10. Lovely photos again ! (: Ja sä oot tosi kaunis, ja sullon ihanat hiukset o; !

    ReplyDelete
  11. vähänkö hienoi kuvii:O millä muokkaat?

    ReplyDelete
  12. heei miten saat noiden kuvien ympäriltä ne kehykset pois? onks se joku koodausjuttu?

    ReplyDelete
  13. ihanan näköstä tuolla ja varmaan oli ihan super kivaakin:)

    http://chocolatemoussed.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  14. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete