Huh! Lapin matkasta selvitty, palasin siis eilen viikon luokkaretkeltä lapista. Tämä oli siis syy postailemattomuuteen. Viime perjantaina-lauantai yönä lähdettiin käppäilemään Liljan kanssa koulun pihalle venaileen bussia. Saavuttiin luokan kanssa myöhään illalla Saariselän lähelle sellaseen mökkiin. Bussi matkan varrella pysähdyttiin eri ruokapaikoissa ja korvatunturilla, joulupukki oli valitettavasti lähtenyt 10minuuttia aikasemmin kun me tultiin. Seuraavana päivänä herättin (vielä) ihanan lämpimästä sängystä ja käytiin huuhtomassa kultaa, löysinkin muutaman hipun! Meijän jaettiin kahteen eri ryhmään ja alotettiin sunnuntaina vaeltaminen, vaellettiin siis neljä päivää jotka oli kyllä tosi kivoja mutta osaks ihan kamalaa..Ekana iltana fiilikset oli vielä ihan ok mutta jos olisin arvannu mitä seuraavasta yöstä tulee niin ei kyllä olis ollutkaan. Keskellä yötä heräsin kuset housussa kun alko kuuluun susien ulvontaa ihan meijän leirin lähellä! Siinä se eka yö sitte menikin, ihan jäässä ja peläten et ne sudet tulee syömään mut. Seuraavat päivät olikin sitten täynnä vaeltamista ja kiroomista miks ikinä lähin lappiin. No okei oli matka ihan kiva kokonaisuudessaan ja en skippaisi mutta en kyllä lähtis uudelleenkaan... Nähtiin myös revontulia ja erilaisia eläimiä. Kävin uimassa kaks kertaa jäätävässä vedessä jonka seurauksena mulla oli ja on edelleenkin karmee flunssa.. Noin 40km kun sitä yli noin 20 kiloista rinkkaa kantoi niin kuntokin onneks kohosi, tosin mun selkä on täynnä mustelmia, jaloissa on varmaan sata haavaa ja miljoona rakkoa.. Yks asia tästä matkasta jäi kyllä hyvin pinnalle, en enään ikinä tuu syömään yhtäkään pussi ruokaa hyi!
Tässä siis joitakin kohokohtia ja ei niin kohokohtiakin tiivistettynä. Kuviä nyt päätin tiivistää hiukan mutta etteköhän saa jotain irti noistakin!
-Kira
upeit kuvii!
ReplyDeleteVautsi toi viiminen kuva! ♥ Ja kuulosti kivalta reissulta, tosin toi susihomma oli aika jäätävä. :D Hyhhyh, keskellä yötä vielä..
ReplyDeletekiitos!♥ Joo oli vähän pelottavaa :DDD
Deletewautsi mitä kuvia !! mii laik :)
ReplyDeletesuperihania kuvia:)<3 t.karo
ReplyDeletekiitti karo!<3
Deleteihanaa kyl oli<3 :D ainakin välillä:) ja hei enskesänä sinne yyterii!
ReplyDeleteno ei ollu xd joooo!<3
Deletehui toi kuva jos istut kalliol :-o pelottava :_D
ReplyDeletehahaa :DD se oliki :D
DeleteUpeita kuvia kira :)
ReplyDeletekiitti Viivi! :)
Deletehuikeita kuvia!
ReplyDeletetosi kiva blogi! :) Käy stekkaa munki blogi ja liity vaikka lukijaksi jos tykkäsit, kommentitin on enemmän kuin tervetulleita! :)
ReplyDeletewww.mydreamwordll.blogspot.com
www.mydreamwordll.blogspot.com
www.mydreamwordll.blogspot.com
kiitos, kattelen :)
Delete'korvatunturilla' voi luoja kävitte kyllä rovaniemellä , se ei oo mikää korvatunturi :D
ReplyDeletenjooo okeei :DD mut monet varmaan tajus pointin :)?
Deleteihanaaa! mäki haluuuuun! <3
ReplyDeleteSielä oli paljon sellasia mummo vaelluksia, mennään sinne sitte mummoina yhessä ;)?
DeleteUpeita kuvia sulla!!! :)
ReplyDeleteLovely photos again ! (: Ja sä oot tosi kaunis, ja sullon ihanat hiukset o; !
ReplyDeletevähänkö hienoi kuvii:O millä muokkaat?
ReplyDeleteheei miten saat noiden kuvien ympäriltä ne kehykset pois? onks se joku koodausjuttu?
ReplyDeleteihanan näköstä tuolla ja varmaan oli ihan super kivaakin:)
ReplyDeletehttp://chocolatemoussed.blogspot.fi/
This comment has been removed by the author.
ReplyDelete